Toivottavasti kuitenkaan ei tällä kertaa – ei ihan vielä – eihän !?
Tätä kesää kun sai muutenkin odottaa niin pitkään.
Ensiksi tähän muuttunut ajankohtainen tieto:
Levihotellissa uinti-ja keilavuorot ovat tiistaista 8.8. lähtien klo 11 – 13 eli tuntia myöhemmin kuin tähän asti joten sitten saa nukkua pitempään ennen kuin ’pitää’ lähteä näihin harrastuksiin!
Elokuun 29.päivä onkin meidän viimeinen uintivuoropäivämme ennen syystaukoa,joka kestää melkein kuukauden eli vasta 26.9. uinti alkaa taas!
Sitten palataan vielä takaisin heinäkuun puolelle,sanoin ja kuvin,koska heinäkuun viimeisenä lauantaina pidettiin perinteiset hyväntekeväisyysgolf-kisa ja K65-tanssiaiset.
Se on meillä aina vuoden kohokohta!
Tulokset golf-kilpailusta ja mukana olleista joukkueista onkin ihan erikseen omana osionaan tuossa alla.Olemme tosi iloisia ja kiitollisia,että saimme näin monta hyvää joukkuetta mukaan tähän kilpailuun tänäkin vuonna!
Panoraman puolelle saapuivat sitten tanssiais-viikonloppuun osallistuvat Kittilän Ihmiset.
Sisäänkirjautumisen ja lounaan jälkeen siirryttiin Summitin auditorioon,jonne olimme saaneet vieraaksemme alansa ammattilaiset,joilla oli juuri tälle kohderyhmälle kohdistettua mielenkiintoista asiaa.
Terveydenhoitaja Maija-Liisa Soikkeli piti meille erittäin valaisevan esityksen diabeteksesta ja kaikesta siihen liittyvästä; oireista,ehkäisemisestä,liikunnan ja ravinnon tärkeydestä ja miten pieni päätös päivässä (PPP) voi saada aikaan hyviä tuloksia,koskien ”mässäilyä” tai sen vähentämistä ja säännöllisen liikunnan lisäämistä vaikka vain vähänkin.
’Liikunnan riemu kuuluu kaikille!’
Se oli mottona kuntamme uudella liikuntasihteerillä,Juha Marletsuolla,kun hän valaisevin esimerkein korosti liikunnan tärkeyttä myöskin ikäihmisillä.Tutkimustulostenkin perusteella sillä on hyvää tekevä vaikutus kaikkeen kehossamme.
Oli hyvä ja hyödyllistä kuulla kuinka paljon liikuntamahdollisuuksia ja -palveluita kunnassa varttuneellekin väelle on eikä kaikki ole rahastakaan kiinni!
Nyt sitten meidän varttuneiden tarvitsee vain ryhdistäytyä ja lähteä sankoin joukoin mukaan tilaisuuksiin joita meille järjestetään ja tarjotaan! Tämä on kirjoittajan kehotus!
Väliaikaohjelmana meillä oli runonlausuntaa.Esiintymässä oli Runotrio,
jonka muodostivat Sari Hakko,Satu Viitanen ja Leena A-L Heinonen.
Saimme kuulla heidän lausuvan omia,itse kirjoittamiaan runoja ja se olikin mukava tuokio.
Liikuntasihteeri Juha Marletsuo
Runotrio Sari,Satu ja Leena
Kairanlaulajat ja Pelimannit
Sunnuntaina kyytiä ja kotiinlähtöä odottelemassa